Harri Nousiainen, Vuoden 2024 Kirkon Hallintovirkamies

20.9.2024

Kirkon Hallintovirkamiehet ry:n hallitus on jäsenistöltä saatujen ehdotusten perusteella päättänyt, että vuoden 2024 Kirkon Hallintovirkamieheksi valitaan Liperin seurakunnan talouspäällikkö Harri  Nousiainen.

Harri Nousiainen on ammattitaitoinen, yhteistyökykyinen ja auttavainen puurtaja. Hänen ansioitaan ovat yhteistyön kehittäminen Pohjois-Karjalan seurakuntien kollegoiden kesken sekä heidän työhyvinvoinnistaan huolehtiminen. Erityisesti Joensuun rovastikunnan seurakuntien välillä Harri on rakentanut yhteistyötä pitkään. Harri tukee uusia kollegoita, ohjaa, opastaa ja neuvoo tarvittaessa. Niinpä Harri Nousiaisen valintaa olikin ehdottanut joukko KiHV:n jäseniä.

Harri Nousiainen on aktiivinen ja luotettava verkostotoimija paitsi seurakuntien kesken, myös yhteistyössä kunnan kanssa sekä ekumeenisesti.

Kotiseurakunnassaan Kontiolahdella on Harri Nousiaisella ollut useita kirkollisia luottamustoimia. Kontiolahdella käynnistyi hänen kirkollinen uransa jo nuorena kerhonohjaajan ja isosen tehtävistä, sitten suntion, talonmiehen ja vahtimestarin töistä. Sittemmin Harri Nousiainen on työskennellyt eri seurakuntatalouksissa: Liperissä, Joensuussa sekä Iisalmessa.

Harri Nousiainen on Herättäjä-Yhdistyksen hallituksen jäsen sekä Herättäjäjuhlien aktiivinen talkoolainen.

Harri on ahkera Kirkon hallintovirkamiesten koulutuspäivillä kävijä ja osallistuja. Hän pitää huolta siitä, että toisetkin lähtevät mukaan.

Harrilla on laulun lahja.

Kuva: Kari J. Hietala